Tätä myös tupaantuliaisissa tarjolla.
Ensimmäistä kertaa tein sokerimassasta kukkia, kerran olen ruusua yrittänyt mmf:stä väkertää aika huonolla menestyksellä ja sitten marsipaanista auringonkukkia, mutta nyt sitten tein useampia erilaisia ja olen aika tyytyväinen itseeni vaikka itse sanonkin, noin niinkuin ensikertalaiseksi :D

Itse kakkukin oli hyvää ;) Kerma vaan vähän meinasi loppua pursottaessa mutta onneksi ei niin haitannut kun sai noilla kukilla peitettyä :)

Pohja: 4 munan sokerikakkupohja

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 pss Omar-karkkeja
3/4 purkki (á 250g) maitorahkaa
1-2 banaania

Kakun päälle sokericreme:
75 g voita
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl maitoa

Pursotus:
3 dl Flora-vispiä
4 rkl kaakaojuomajauhetta
sokeria

Koristeet:
sokerimassaa

Kiehauta kerma. Lisää Omarit ja sekoittele ja lämmitä niin kauan että kaikki ovat sulaneet.
Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa kylmäksi.
Vatkaa jäähtynyt kerma vaahdoksi, lisää rahka.

Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla.
Levitä päälle puolet omar-vaahdosta
ja levitä päälle banaaniviipaleita. Toista. Kostuta myös ylin kerros.

Valmista sokericreme: vaahdota voi & puolet tomusokerista sihdaten. Lisää vaniljasokeri, maito ja loppu sokeri sihdaten. Vatkaa kunnes on melkein valkoista vaahtoa.

Levitä creme kakun päälle.

Vaahdota Flora vispi & mausteet. Pursota tähtiä kakun reunoille.

Asettele sokerimassakukat &-lehdet kakun päälle.

(Ohjeita kukkiin löytyy googlettamalla, omistan myös pari muottia, mutta neilikat ja ruusut onnistuvat hyvin ilman muottejakin!)