Täytin jälleen 25 :P Ja synttärikahvien seurana oli tälläinen herkku:

Kääretorttu (2 kpl)

6 munaa
2 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
1½ dl maissijauhoja (tai perunajauhoja tai ohrakasta)
1½ tl leivinjauhetta

Täyte:
3 ½ dl kermaa
vadelmamoussejauhepussi
150 g valkosuklaata

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet sihdattuna varovasti nostellen.
Kaada kahdelle leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille, paista 225 asteessa noin 10 min.
Sirottele kahden leivinpaperin päälle sokeria, kumoa paistetut pohjat niitten päälle, irroita leivinpaperi varovasti (siis se jonka kanssa pohjat paistoit ;) ) -jollei meinaa lähteä, sudi vähän vettä paperille niin irtoaa helpommin!

Sulata valkosuklaa. Valuta vajaa puolet suklaasta jäähtyneitten pohjien päälle.
Vatkaa kerma ja moussejauhe kuohkeaksi vaahdoksi (Suomestakin mielestäni saa jotain vadelmamoussejauhetta, en tiedä sitten onko samaa tavaraa kuin täällä myytävä jauhe mutta luulisi tulevan hyvää kuitenkin..), lisää suklaa vatkaten.
Levitä pohjien päälle ja kääri tiukaksi rullaksi.

Laita jääkaappiin tekeytymään.

Leikkaa torttu viipaleiksi. Vuoraa pyöreäpohjainen vuoka kelmulla ja asettele torttupalaset pohjalle.

Täyte:

6 liivatetta
3 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
1½ tl vaniljasokeria
300 g rahkaa
200 g valkosuklaata
200 g vadelmia
1 rkl sitruunamehua

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Sulata suklaa.
Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Sekoita rahka ja suklaasula, lisää kermavaahdon joukkoon.
Sulata liivatteet kiehautettuun vesitilkkaan + sitruunamehuun, lisää rahkaseokseen.
Lisää jäiset vadelmat.

Kaada täyte kulhoon, laita loput kääretorttupalat pohjaksi.

Hyydytä jääkaapissa seuraavaan päivään.