Itsenäisyyspäivän kahveille tein taas mustikkaisen kakun :)

Pohja:

150 g Digestivejä
75 g voita
pari rkl sulaa valkosuklaata

Hyydyke:

2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
4 liivatetta + tilkka vettä
n. 150 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
1 dl mustikoita

Kiille:

3 liivatetta
2 dl mustikkamehua
(sinistä väriä)

Murskaa digestivet, sekoita murskaan sulatettu voi.
Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.

Sulata valkosuklaa. Valuta siitä muutama ruokalusikallinen pohjan päälle.
Käytä myös osa suklaasta halutessasi koristeen valmistamiseen (pursota leivinpaperin päälle Suomen kartta ja anna jähmettyä kylmässä).
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma & vaniljasokeri vaahdoksi.
Yhdistä valkosuklaa ja notkistettu tuorejuusto. Kiehauta tilkka vettä, liuota siihen liivatteet. Lisää liivateliuos tuorejuustoseokseen.
Lisää seos kermavaahtoon, sekoita tasaiseksi. Kaada reilu puolet seoksesta pohjan päälle, tee keskelle kuoppa ja levitä hyydykettä reunoille.
Sekoita mustikat lopun hyydykeseoksen joukkoon, kaada seos kuoppaan ja tasoita pinta.

Anna hyytyä kylmässä.

Tee kiille: laita liivatteet likoamaan, kuumenna osa mehusta kiehuvaksi, liuota liivatteet siihen ja lisää loppu mehu seokseen (+väri). Kaada varovasti kakun päälle (itse vähän hätäilin ja sen huomaa kakun pinnasta.. :/ ).

Anna hyytyä kylmässä, koristele hyytynyt kakku.